keskiviikko 8. elokuuta 2012

Keiden joukoissa seisot?

Mietin tässä yhtenä iltana onnellisuutta. Pulpahti mieleen muutamia näkyjä, jotka kuvaavat minua, 24-vuotiasta sinkkua.

Juoksen keskellä yötä niin kovaa, että pyörryttää. Luen, teen töitä, en saa nukuttua, mutta olen vahva ja minulla on päämääriä.

Tanssin, flirttailen ja humallun ystävien kanssa. Tänään käy flaksi. Olen kaunis, villi ja vapaa enkä välitä paskan vertaa siitä, mitä huomenna tapahtuu.

Ajan pyörällä. Elämän yksinkertaiset asiat hymyilyttävät. Viesti ystävältä, soitto äidiltä, kohteliaisuus tuntemattomalta. Tuuli puhaltaa kasvoilleni ja minusta tuntuu hyvältä. 

Istun junassa ja katson maisemia. Mietin kaikkia onnellisia yhdessä, ja yhtäkkiä pakahdun tyhjyydestä, jota kukaan ei osaa täyttää. Voin fyysisesti pahoin, oksettaa.

Olenko normaali?

Kristiina Harjula kirjoittaa Hyvässä Terveydessä, että "normit paljastuvat parhaiten, kun ihminen tekee jotakin vallitsevien normien vastaisesti." Kun enemmistöllä on etuoikeus määritellä, mikä on normaalia, se luonnollisesti määrittelee itsensä normaaliksi ja vähemmistön poikkeukseksi.

Yksi elämän(i) ikuisuusaiheista tuntuukin olevan ihmisen sosiaalinen lokero. Varattu, naimisissa, perheellinen, sinkku. Erityisesti viimeinen luukku tuntuu aiheuttavan päänvaivaa niille, jotka eivät kuulu kyseiseen lokeroon. S-I-N-K-K-U. Mikä kummajainen on nainen tai mies, joka on onnellinen ilman kumppania ja lapsia?

Yleisin oletushan on se, että suhteessa elävä, juuri naimisiin mennyt tai lapsen saanut on onnellinen. Jos juuri eronnut tai vaikkapa keski-ikään ehtinyt sinkku sanoo olevansa onnellinen, sitä pidetään selittelynä. Puhumattakaan ikisinkuista. Ihminen, jolla ei ole koskaan ollut kumppania, on monien mielestä onneton, ongelma tai uhka. 

Olen aina elänyt yksin, enkä tiedä haluanko, että asia muuttuu. Toisina päivinä kaikki toimii, toisina vähän vähemmän.

Ainoa asia, jonka tiedän, on se, että haaveilen onnellisuudesta, jolla ei pitäisi olla mitään tekemistä sen kanssa, mihin lokeroon kuulun tai en kuulu.

Kauniita ja rohkeita lainaten: Lisää shampanjaa maailmanlopulleni!

P.S

2 kommenttia:

  1. Aivan samaa mieltä! Saan liikaa kysymyksiä "miksi et seurustele?" ja kun vastaan etten koe sitä tarpeelliseksi minua katsotaan kuin olisin kasvattanut kolmannen pään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kaipa se pelottaa sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole onnistuneet löytämään onnenhetkiä ihan itsekseen. Tokihan ennakkoluuloja on paljon perheellisiäkin kohtaan, mutta sinkkuus tuntuu olevan monelle sellainen välitila, josta on syytä poistua ennemmin tai myöhemmin...mieluummin ennemmin.

      Poista