Joka ikisen pitäisi aika ajoin pysähtyä paikoilleen, katsoa peiliin ja miettiä sitä kuka on ja mitä tekee.
Tämän jälkeen voi tunnistaa sen, mikä menee päin persettä ja sen, mikä on hyvin.
Lopuksi voi miettiä, miten ne asiat, jotka menee päin persettä voisi muuttaa niin, että ne menisivät hyvin.
Ei muuta. Katsokaa tää, mieluiten heti.
http://areena.yle.fi/tv/1594821
tiistai 31. heinäkuuta 2012
lauantai 28. heinäkuuta 2012
Tällasta sais olla joka päivä
Pikkukaupungissa ei tapahdu mitään. Paitsi Suvi Teräsniska, Yölintu ja mukahauska kesäteatteriesitys. Ihmiset ovat juntteja, epäluuloisia, liimailevat rasistisia tarroja ja huutavat auton ikkunasta “Hyi saatana mitteen rumaat housut!”. Torilla pönöttää pari s-ryhmän baaria ja pillurallia surraavat amisautot luukuttavat bassoista jotakin kertapärstähuttua. Aaah, tuppukylät.
Vaan kuinka voikaan olla väärässä. Minulla on ollut teoria: paikoissa, joissa ei tapahdu mitään, ja eläköityvä ikäluokka vie kaupungin väkiluvusta leijonanosan, syntyy luovuutta ja ideoita, koska on pakko. Sain juuri todistaa teoriani todeksi.
Mikkelissä on piskuinen baari, KB eli Keskusbaari (loistava nimi by the way). Kerran viikossa baarissa järjestetään pubivisa. Aivan huippu, suorastaan työviikon kohokohta. Tämän viikon torstaina sain myös todistaa, että kaupungissa asuu muuta kuin mummoja ja pappoja. KB oli ääriään myöten täynnä nuoria, jotka olivat kerääntyneet katsomaan paikkakunnan Elvistä. Hintelää silmälasipäistä kaveria, joka sylki kovisräppiä sellaista tahtia, että oksat pois. Kolahti saman tien. En muista koskaan nauraneeni keikalla niin paljon. Nasevaa, suoraa, asiaa. Kiitos Ilkka!
Seuraavana päivänä jouduin (tai pääsin) töiden puitteissa Mikkelissä ensimmäistä kesää järjestettävään Kesäkatu-tapahtumaan. Tori oli perjantai-iltana ihan täynnä. Oli kaikenlaista puuhaa, ja suureksi yllätyksekseni myös opiskelijaikäisille. Dj soitti musaa ja kansalaisia kehotettiin tottelemattomuuteen maalaamalla graffiteja. Eksyin nettiin stalkkaamaan, mitä muuta samat tyypit ovat järjestäneet. Ulkoilmaelokuvia, bändi-iltoja, paneelikeskusteluja…
Mitä tästä opimme? Aina ei tarvita suuren maailman menoa, niille sattuu ja tapahtuu, jotka avaavat silmät ja nostavat perseen ylös penkistä. Mikkeli, jou.
Vaan kuinka voikaan olla väärässä. Minulla on ollut teoria: paikoissa, joissa ei tapahdu mitään, ja eläköityvä ikäluokka vie kaupungin väkiluvusta leijonanosan, syntyy luovuutta ja ideoita, koska on pakko. Sain juuri todistaa teoriani todeksi.
Mikkelissä on piskuinen baari, KB eli Keskusbaari (loistava nimi by the way). Kerran viikossa baarissa järjestetään pubivisa. Aivan huippu, suorastaan työviikon kohokohta. Tämän viikon torstaina sain myös todistaa, että kaupungissa asuu muuta kuin mummoja ja pappoja. KB oli ääriään myöten täynnä nuoria, jotka olivat kerääntyneet katsomaan paikkakunnan Elvistä. Hintelää silmälasipäistä kaveria, joka sylki kovisräppiä sellaista tahtia, että oksat pois. Kolahti saman tien. En muista koskaan nauraneeni keikalla niin paljon. Nasevaa, suoraa, asiaa. Kiitos Ilkka!
Seuraavana päivänä jouduin (tai pääsin) töiden puitteissa Mikkelissä ensimmäistä kesää järjestettävään Kesäkatu-tapahtumaan. Tori oli perjantai-iltana ihan täynnä. Oli kaikenlaista puuhaa, ja suureksi yllätyksekseni myös opiskelijaikäisille. Dj soitti musaa ja kansalaisia kehotettiin tottelemattomuuteen maalaamalla graffiteja. Eksyin nettiin stalkkaamaan, mitä muuta samat tyypit ovat järjestäneet. Ulkoilmaelokuvia, bändi-iltoja, paneelikeskusteluja…
Mitä tästä opimme? Aina ei tarvita suuren maailman menoa, niille sattuu ja tapahtuu, jotka avaavat silmät ja nostavat perseen ylös penkistä. Mikkeli, jou.
Kuunnelkaapa tämä. Toimii.
lauantai 21. heinäkuuta 2012
Onni on musiikki, aurinko ja aamukahvi
Tuoksu väreilee sieraimiin, silmiä häikäisee, taustalla soi Bruce. Ah, nää aamut.
On se kumma, kuinka muutama taivasta kirkastava säde saa väsyneen viikonlopputyöläisen kesäpirkko- tuulelle. Heinäkuu on ollut päällisin puolin harmaa ja märkä, mikä ottaa huolella aivoon, kun on pyöräiltävä duuniin ja sadetakki on jäänyt kotiin. Mutta ai ai, kun herää auringonpaisteeseen, ja saa rauhassa tuijottaa vihreitä puita ja sinistä taivasta. Kahvi virkistää ja koko kropan täyttää käsittämätön onnentunne.
Tällä viikolla on muutenkin tapahtunut kauniita asioita: vähän väliä facebook on päivittynyt rakkaudentäyteisillä hääkuvilla. Vierailin duunin puolesta erään vahvan naisen kesämökillä, ja tajusin kuinka kaunis Suomi on. Puistonpenkkejä lämmittävät käsikynkässä kihertelevät, puhelimeen tulee soitto ystävältä, joka on juuri kokenut elokuvakohtauksen oikeassa elämässä.
Ihanaa Nina Perssonia lainatakseni: "You get what you give, and hell yes I've lived".
Muistakaa aistia ympäristöä ja olla onnellisia siitä mitä on, eikä onnettomia siitä mitä ei ole. Ihanaa sunnuntaita!
Terveisin,
hörhö, joka muisti taas miten hymyillään.
On se kumma, kuinka muutama taivasta kirkastava säde saa väsyneen viikonlopputyöläisen kesäpirkko- tuulelle. Heinäkuu on ollut päällisin puolin harmaa ja märkä, mikä ottaa huolella aivoon, kun on pyöräiltävä duuniin ja sadetakki on jäänyt kotiin. Mutta ai ai, kun herää auringonpaisteeseen, ja saa rauhassa tuijottaa vihreitä puita ja sinistä taivasta. Kahvi virkistää ja koko kropan täyttää käsittämätön onnentunne.
Tällä viikolla on muutenkin tapahtunut kauniita asioita: vähän väliä facebook on päivittynyt rakkaudentäyteisillä hääkuvilla. Vierailin duunin puolesta erään vahvan naisen kesämökillä, ja tajusin kuinka kaunis Suomi on. Puistonpenkkejä lämmittävät käsikynkässä kihertelevät, puhelimeen tulee soitto ystävältä, joka on juuri kokenut elokuvakohtauksen oikeassa elämässä.
Ihanaa Nina Perssonia lainatakseni: "You get what you give, and hell yes I've lived".
Muistakaa aistia ympäristöä ja olla onnellisia siitä mitä on, eikä onnettomia siitä mitä ei ole. Ihanaa sunnuntaita!
Terveisin,
hörhö, joka muisti taas miten hymyillään.
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Vilma Viherpiipertäjä
Hesari uutisoi tänään, että tuoreen tutkimuksen mukaan kierrätys ja ympäristön kuormittamista vähentävät toimenpiteet kiinnostavat enemmän pienempi- kuin suurempituloisia. Lisäksi kierrätys kuulemma kiinnostaa vähemmän nuoria kuin vanhoja. Naiset ovat aktiivisempia kierrättäjiä kuin miehet.
Juu. Onhan näitä tutkimuksia. Useimmiten ahdistun vastaavista uutisista (tsekkaa postaus The age of stupid), mutta nyt sisälläni kuohuu lähinnä ylösnouseva kaksinaismoralismin ärsytys. Kuka näitäkin hemmetin tutkimuksia ja kyselyitä laatii?
”Hei, olen Vilma Viherpiipertäjä, 31-vuotias helsinkiläinen Kampista. Työskentelen Vihreiden puoluevaltuuskunnassa, Eurooppa-työryhmässä ja ministeri X:n erityisavustajana. Lisäksi kuulun ”Pelastakaa maailma ekosyömisellä” –työryhmään, jonka tarkoituksena on vireyttää pääkaupunkiseudun cityviljely-kulttuuria sekä luomu- ja lähiruuan tuotantoa. Opiskelen ympäristöpolitiikkaa. Sivuaineinani olen lukenut historiaa, valtio-oppia, kehitysmaatutkimusta, sosiologiaa, Etelä-Amerikan tutkimusta sekä kansanperinteitä. Harrastan pitsinnypläystä, keramiikkaa ja intialaista tanssia. Rakastan Eino Leinon runoja ja Elma-mummin raparperikiisseliä. Pyörä on viides raajani, ja paheeni on kotimainen design. Olen kasvissyöjä. Innostun uusista kulttuureista; olen reilannut Euroopassa, vuorikiipeillyt Himalajalla, syönyt kuoriaisia Chilessä ja maalannut posliinia Kiinassa. Mieleenpainuvin kokemukseni oli Siperian junassa, kun venäläismummo ennusti kädestäni. Haluan maailmaan rauhaa ja tasa-arvoa. Arvojani ovat ekologisuus, suvaitsevaisuus ja ymmärrys.”
Hienoa Vilma, olet upea ihminen, mutta liitelet hyvin kaukana todellisuudesta, jossa suurin osa elää. Samalla kun päivitämme kaupungin trendikkäimmässä kasvisravintolassa facebookia älypuhelimella ja nautimme 20 euron luomuperunoista hamppu-kaftaani päällä, lähiön Prismassa kuuden lapsen yksinhuoltajaäiti pohtii ostaako kolmen euron meetvursti-pizzan vai eilen vanhentuneen kahden euron kinkkukiusauksen perheelleen ruuaksi.
Koulutus ja ekoilu ovat rikkaiden tai lainaksi elävien köyhien opiskelijoiden etuoikeuksia. Luomuruoka ja pyöräily on niille, jotka asuvat lähellä kaikkea, ja joiden ei tarvitse kuskata monipäistä lapsilaumaa halvan omakotitaloalueen ja kuolleen pikkukaupungin palveluiden välillä.
Tero Kartastenpää, pöllin ideasi ja julistan, että kierrätys on paskaa! Paskaa on myös ekoperunat ja ympäristön kuormitusta vähentävät toimenpiteet.
Terveisin,
Roivis, joka opiskelee kansainvälisiä suhteita, kriisinhallintaa, kestävää kehitystä ja kulttuuria. Harrastaa joogaa, pesee astiat ekoverillä ja pyöräilee töihin.
Juu. Onhan näitä tutkimuksia. Useimmiten ahdistun vastaavista uutisista (tsekkaa postaus The age of stupid), mutta nyt sisälläni kuohuu lähinnä ylösnouseva kaksinaismoralismin ärsytys. Kuka näitäkin hemmetin tutkimuksia ja kyselyitä laatii?
”Hei, olen Vilma Viherpiipertäjä, 31-vuotias helsinkiläinen Kampista. Työskentelen Vihreiden puoluevaltuuskunnassa, Eurooppa-työryhmässä ja ministeri X:n erityisavustajana. Lisäksi kuulun ”Pelastakaa maailma ekosyömisellä” –työryhmään, jonka tarkoituksena on vireyttää pääkaupunkiseudun cityviljely-kulttuuria sekä luomu- ja lähiruuan tuotantoa. Opiskelen ympäristöpolitiikkaa. Sivuaineinani olen lukenut historiaa, valtio-oppia, kehitysmaatutkimusta, sosiologiaa, Etelä-Amerikan tutkimusta sekä kansanperinteitä. Harrastan pitsinnypläystä, keramiikkaa ja intialaista tanssia. Rakastan Eino Leinon runoja ja Elma-mummin raparperikiisseliä. Pyörä on viides raajani, ja paheeni on kotimainen design. Olen kasvissyöjä. Innostun uusista kulttuureista; olen reilannut Euroopassa, vuorikiipeillyt Himalajalla, syönyt kuoriaisia Chilessä ja maalannut posliinia Kiinassa. Mieleenpainuvin kokemukseni oli Siperian junassa, kun venäläismummo ennusti kädestäni. Haluan maailmaan rauhaa ja tasa-arvoa. Arvojani ovat ekologisuus, suvaitsevaisuus ja ymmärrys.”
Hienoa Vilma, olet upea ihminen, mutta liitelet hyvin kaukana todellisuudesta, jossa suurin osa elää. Samalla kun päivitämme kaupungin trendikkäimmässä kasvisravintolassa facebookia älypuhelimella ja nautimme 20 euron luomuperunoista hamppu-kaftaani päällä, lähiön Prismassa kuuden lapsen yksinhuoltajaäiti pohtii ostaako kolmen euron meetvursti-pizzan vai eilen vanhentuneen kahden euron kinkkukiusauksen perheelleen ruuaksi.
Koulutus ja ekoilu ovat rikkaiden tai lainaksi elävien köyhien opiskelijoiden etuoikeuksia. Luomuruoka ja pyöräily on niille, jotka asuvat lähellä kaikkea, ja joiden ei tarvitse kuskata monipäistä lapsilaumaa halvan omakotitaloalueen ja kuolleen pikkukaupungin palveluiden välillä.
Tero Kartastenpää, pöllin ideasi ja julistan, että kierrätys on paskaa! Paskaa on myös ekoperunat ja ympäristön kuormitusta vähentävät toimenpiteet.
Terveisin,
Roivis, joka opiskelee kansainvälisiä suhteita, kriisinhallintaa, kestävää kehitystä ja kulttuuria. Harrastaa joogaa, pesee astiat ekoverillä ja pyöräilee töihin.
sunnuntai 15. heinäkuuta 2012
Suomalainen nainen avautuu.
Sosiaalinen media on kyllä aikamoinen. Kuulostaa ehkä mummolta, mutta internet on pelottava.
Annan kaksi esimerkkiä:
1. Ystäväni soittaa ja nauraa ääneen sitä, kuinka huvittava äitini on ollut eilen aamulla. HÄH? Tämähän tapahtui vanhempieni luona, joten mistä sinä tiedät, mikä on hauskaa? Niin tietysti. Helskutin statuspäivitykset ja yli-innokas Facebookkaaja-isäni.
2. Tämä esimerkki saa luvan olla myös aasinsilta ystäväni pyyntöön. Hän toivoi, että kun kerran suomalaisista miehistä oli juttua, pitää kirjoittaa myös naisista. Tasa-arvon nimissä siis.
Havaitsin, että vain suomalainen nainen voi:
P.S. Fanitan oikeasti Teroa, ja suosittelen lukemaan Kartastenpään uusimman kolumnin Trendistä.
Annan kaksi esimerkkiä:
1. Ystäväni soittaa ja nauraa ääneen sitä, kuinka huvittava äitini on ollut eilen aamulla. HÄH? Tämähän tapahtui vanhempieni luona, joten mistä sinä tiedät, mikä on hauskaa? Niin tietysti. Helskutin statuspäivitykset ja yli-innokas Facebookkaaja-isäni.
2. Tämä esimerkki saa luvan olla myös aasinsilta ystäväni pyyntöön. Hän toivoi, että kun kerran suomalaisista miehistä oli juttua, pitää kirjoittaa myös naisista. Tasa-arvon nimissä siis.
Havaitsin, että vain suomalainen nainen voi:
- Viettää tyttöjeniltaa, kumota hävettävän monta alkoholiannosta, selvitä yksin taksilla kotiin ja päätyä jostain syystä päivittämään omaa blogiaan seuraavalla tekstillä:
"Tero Kartastenpää, olet paksapää, olet ärsyttävä ylimielinen snobi, olet muka olevinasi. Ja silti niin usein olet oikeassa. Tai ainakin osut asian ytimeen. Kun istun yksin koneen ääressä kello 3.58 (aamuyöstä) ja pohdin elämää illan huurteisten inspiroimana, väkisin käy mielessä, että entä jos olisikin joku, joka ottaisi avosylin vastaan turmeltuneen känniääliön. Hoivaisi, katsoisi, että muistaa pestä naaman ja hampaat. Käpertyisi viereen. Sinkkuilu on mahtavaa, en kiellä. Saa tulla ja mennä mielensä mukaan, on ystäviä, jotka arvostavat..." (Lisättäköön tähän vielä, että onneksi känniääliö ei tajunnut julkaista koko tekstiä silloin aamuyöstä).
- Juoda saman verran kuin mies, tai ehkä jopa enemmän.
- Lyödä ja puukottaa ja ottaa itsekin turpaan vähän väliä (Matti ja Mervi, mitähän tähän nyt sanoisi.)
- Esiintyä eroottisena tanssijana, pukeutua pinkkeihin pitsiunelmiin ja poseerata pelti kiinni Seiskan netti-tv:ssä, ja silti pokata yksi maan vaikutsvaltaisimmista poliitikoista. (Go Tuksu!)
- Seistä Prisman pihalla crocsit jalassa ja kytätä pahantuulisena parkkiin ajavaa öky-autoa: *Hittojakos tuut tänne pröystäilemään, moukka!*
- Ostaa Stockan Herkusta pakastepussin ja käydä pokkana kalatiskiltä pyytämässä sen täyteen jäitä.
- Olla puhevikainen ja amerikkalaisen talk-show -isännän näköinen presidentti ja silti uskottava.
- Tyhjentää mökin paskahuussin, kun poikaystävä ja kaverit eivät pysty.
- Kasvattaa lapsen, käydä koulussa ja töissä samaan aikaan, kirjoittaa gradun valmiiksi, juosta maratoneja ja olla siedettävä ihminen kaiken tämän jälkeen. (Niin ja kaunis ja fiksunkin vielä)
P.S. Fanitan oikeasti Teroa, ja suosittelen lukemaan Kartastenpään uusimman kolumnin Trendistä.
keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
Jatkuu...
Tiedättehän ne yöt, kun ei saa unta ja pyörii vaan ympyrää omassa sängyssä? Syntyy tyhmiä päähänpistoja.
No viime yönä välähti todella kirkkaasti, joten ajattelin jakaa ajatuksen, joka sopii mainiosti myös tämän aamun Turun Sanomien uutiseen:
”Viestintävirasto on antanut ensimmäistä kertaa kolmelle tv-kanavalle huomautuksen liiallisesta mainonnasta. Virasto antoi huomautuksen MTV3:lle, Neloselle ja TV5:lle”.
Mainokset, nuo ärsyttävät pirulaiset. Jäävät päähän vaikka kuinka yrittäisi estää. Tässäpä siis kuningasidea: keskustelua mainoslauseilla! (Näistä tuli tosi härskejä, mutta vikahan ei ole minussa vaan mainostajissa).
-Tuntuuko joskus siltä, että on pakko nostaa jalat ylös?
-Tietysti, Pauligin.
-Taitaa tyttö tietää, että nurkan takana olis patukkaa tarjolla.
-Jotkut tykkää muhkummasta.
-Seuraavaksi haluat kai yhden Rieseneistäni?
-Sinä päätät, visa avaa tulevaisuuden.
-Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa.
-Siwalletuun hintaan. Tunnet vain rakkauden. Maistuis varmaan sullekin?
-Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä.
-Unelmista totta. Niin hyvää ettei sanotuksi saa. Illaksi kotiin.
-Siististi cool! Koska olet sen arvoinen.
-Kasva isoksi, älä aikuiseksi.
-Yllättävän lähellä.
-Kestää, kestää ja kestää.
-Tää on Pastiroll päivä, päivä joka muistetaan!
-Elämyksiä ja Ykkösbonusta.
-Nopeaa ja mukavaa on asiointi!
-Miehille, jotka kulkevat omia polkujaan.
Mitä tästä siis opimme? Ehkä ihan hyvä, että viestintävirasto vähän huomauttelee. Niin ja, kiinnostuneille tiedoksi, kaikki yllä mainitut ovat siis suoria sitaatteja eri mainoksista. Eli jos vaivaa tekemisen puute, voi vaikka iltapuhteeksi selvittää, keiden mainoksista on kyse.
”Viestintävirasto on antanut ensimmäistä kertaa kolmelle tv-kanavalle huomautuksen liiallisesta mainonnasta. Virasto antoi huomautuksen MTV3:lle, Neloselle ja TV5:lle”.
Mainokset, nuo ärsyttävät pirulaiset. Jäävät päähän vaikka kuinka yrittäisi estää. Tässäpä siis kuningasidea: keskustelua mainoslauseilla! (Näistä tuli tosi härskejä, mutta vikahan ei ole minussa vaan mainostajissa).
-Tuntuuko joskus siltä, että on pakko nostaa jalat ylös?
-Tietysti, Pauligin.
-Taitaa tyttö tietää, että nurkan takana olis patukkaa tarjolla.
-Jotkut tykkää muhkummasta.
-Seuraavaksi haluat kai yhden Rieseneistäni?
-Sinä päätät, visa avaa tulevaisuuden.
-Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa.
-Siwalletuun hintaan. Tunnet vain rakkauden. Maistuis varmaan sullekin?
-Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä.
-Unelmista totta. Niin hyvää ettei sanotuksi saa. Illaksi kotiin.
-Siististi cool! Koska olet sen arvoinen.
-Kasva isoksi, älä aikuiseksi.
-Yllättävän lähellä.
-Kestää, kestää ja kestää.
-Tää on Pastiroll päivä, päivä joka muistetaan!
-Elämyksiä ja Ykkösbonusta.
-Nopeaa ja mukavaa on asiointi!
-Miehille, jotka kulkevat omia polkujaan.
Mitä tästä siis opimme? Ehkä ihan hyvä, että viestintävirasto vähän huomauttelee. Niin ja, kiinnostuneille tiedoksi, kaikki yllä mainitut ovat siis suoria sitaatteja eri mainoksista. Eli jos vaivaa tekemisen puute, voi vaikka iltapuhteeksi selvittää, keiden mainoksista on kyse.
maanantai 9. heinäkuuta 2012
Metsien miehet
Viime päivinä on sattunut kummia juttuja, jotka ovat saaneet minut miettimään vastakkaisen sukupuolen edustajia. Matteja ja Teppoja, Veskua, Tauskia, juoppoja, vaimonhakkaajia, ujoja, sosiaalisesti kelvottomia äänekkäitä juntteja, herkkiä rakastajia, hauskoja huumoriveikkoja, vaatimattomia ja lahjakkaita – suomalaisia miehiä.
Päädyin siihen, että vain suomalainen mies:
Tähän loppuun haluan antaa teille pienen mielikuvan maustettuna Gunnareitten Knockin on Heaven’s Doorilla. On kitara, on isoveljen vanhaan farkkuliiviin pukeutunut pitkätukkainen teinipoika, joka haisee hieltä, rasvalta ja testosteronilta. Sillä on asennetta ja se on päättänyt, että siitä tulee vielä jotakin, vaikka henki menisi. Perkele!
Päädyin siihen, että vain suomalainen mies:
- Viheltää sinulle vasta sitten, kun olet jo hyvin kaukana kuuloetäisyydeltä ja niin, että vihellys ei ole vihellys, vaan säälittävä tuhnu puhallus. (Jos karvamaha vihellät, niin vihellä nyt jumankauta edes kunnolla!!)
- Puhuu kanssasi, mutta katsoo seinään takanasi.
- Rakentaa uskomattoman masiinan yksin omin käsin, ja kuittaa sen vaatimattomasti ”puuhailuna”.
- Osallistuu Satuhäät –ohjelmaan, leikkii pehmoleluilla, pukeutuu satuhahmoksi omiin häihinsä, ja kutsuu vaimoaan poniksi. (Siis MITÄ??!!)
- Esiintyy oransseissa vakosamettihousuissa karaokessa taiteilijanimellä Topsuli, ja laulaa päin persettä mutta täysillä.
- Vääntää huippuaamiaisen ja tuo sen sänkyyn, koska haluaa lievittää edellisillan jorauksesta johtuvaa krapulamorkkista.
- Lähettää sinulle seuraavan viestin: ”Kysyin eilen tukevassa humalassa yhdeltä tytöltä, että saanko halata sitä, koska se näytti vähän sulta. Tyttö oli jokseenkin kiusaantunut, kun kutsuin sitä serkuks” (Siis voiko tästä tulla muuta kuin hyvälle tuulelle?)
- Saa sinut itkemään kertomalla, että vaimot jätti, kaverit lähti, ura hiipui ja urheilijasta muuttui alkoholisti, mutta tahto ja rehellisyys jäivät. (Vesku Loiri, siinä vasta mies).
- Seurustelee seitsemän vuotta ja sitten kosii tyttöystäväänsä veneessä juhannusaattona. (Tommi, oot sankari!)
Tähän loppuun haluan antaa teille pienen mielikuvan maustettuna Gunnareitten Knockin on Heaven’s Doorilla. On kitara, on isoveljen vanhaan farkkuliiviin pukeutunut pitkätukkainen teinipoika, joka haisee hieltä, rasvalta ja testosteronilta. Sillä on asennetta ja se on päättänyt, että siitä tulee vielä jotakin, vaikka henki menisi. Perkele!
sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
The age of stupid
Raivostuttaa taas ihan törkeästi, että varoituksena vaan, aion oksentaa pahan olon ulos nyt.
Jos nyt rehellisiä ollaan (samalla peiliin katsoen), kaikki huonosti menevät asiat juontavat juurensa ihmisluonnon itsekkyyteen. Mutta silti on sellainen olo, että voisi vähän läpsiä koneistoja naamalle ja huutaa, että: ”Hereille nyt, mitä vittua te oikein teette?!”
Tässä vaiheessa äiti yleensä sanoo, että ”älähän nyt, kaikki sukupolvet painivat samojen juttujen kanssa, ja ihan hyvin meillä loppupeleissä menee”.
Äidit ovat yleensä oikeassa, joten taidanpa valita vaihtoehdon B) ja juoda pari lonkkua. Kippistä vaan kaikille!
P.S. Jos kuitenkin tuntuu siltä, että haluaa vääntää veistä haavassa, näiden artikkelien kanssa hoituu suht kivuliaasti.
On todella turhauttavaa lukea näitä samoja uutisia kerta toisensa jälkeen. Rion ilmastokokouksessa ei tietenkään saatu mitään kunnollista aikaiseksi, koska maat olivat niin eri viivoilla intressiensä kanssa. EU:lla menee miten menee, ja Syyriassa asiat on todella surkeasti. Siihen kun laitetaan vielä kermana kakun päälle oman maan lama ja irtisanomiset, onkin alkava viikko mukavasti pilalla.
Ahdistusta lisää se, että asioista pitäisi meuhkata, mutta ei huvittaisi olla se suu vaahdossa saarnaava elämäntapaintiaani. Sellainen nimittäin tekee ihmisten olon todella kiusaantuneeksi.
En tiedä kumpi olisi parempi (tai pahempi) vaihtoehto. Se, että A) päättäisi joka toinen päivä, että yksilön teoilla on merkitystä, ja joka toinen päivä, että mitään ei ole tehtävissä, vai B) olisi autuaan tietämätön ja vaan söisi, joisi ja bailaisi välittämättä mistään.
En tiedä kumpi olisi parempi (tai pahempi) vaihtoehto. Se, että A) päättäisi joka toinen päivä, että yksilön teoilla on merkitystä, ja joka toinen päivä, että mitään ei ole tehtävissä, vai B) olisi autuaan tietämätön ja vaan söisi, joisi ja bailaisi välittämättä mistään.
Jos nyt rehellisiä ollaan (samalla peiliin katsoen), kaikki huonosti menevät asiat juontavat juurensa ihmisluonnon itsekkyyteen. Mutta silti on sellainen olo, että voisi vähän läpsiä koneistoja naamalle ja huutaa, että: ”Hereille nyt, mitä vittua te oikein teette?!”
Tässä vaiheessa äiti yleensä sanoo, että ”älähän nyt, kaikki sukupolvet painivat samojen juttujen kanssa, ja ihan hyvin meillä loppupeleissä menee”.
Äidit ovat yleensä oikeassa, joten taidanpa valita vaihtoehdon B) ja juoda pari lonkkua. Kippistä vaan kaikille!
P.S. Jos kuitenkin tuntuu siltä, että haluaa vääntää veistä haavassa, näiden artikkelien kanssa hoituu suht kivuliaasti.
lauantai 7. heinäkuuta 2012
Rakkauden kerskakuluttajat
Piti kirjoittaa supermarketahdistuksesta ja pienkauppojen sortamisesta, vaan enpä kirjoitakaan, vielä.
Nyt on aika rakkaudelle. Paistava aurinko ja mehukkaat mansikat ovat luultavasti pehmentäneet pääni, mutta kaikki kaipaa joskus lempee. (Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että katsoin eilen netti-tv:stä kolme tuntia Unelmien poikamiestä). Olen viime aikoina tehnyt aika kattavaa analyysia tosi-tv:n deittiohjelmien vaikutuksista erityisesti naisiin. Useiden tutkimusten mukaan jatkuva rakkaushömppäohjelmien tuijottaminen muuttaa naisten käsityksiä seurustelusuhteista. Odotukset nimittäin liitelevät jossain ihan muualla kuin maanpinnalla. On jopa sanottu, että ohjelmilla on ainakin välillinen vaikutus suuriin avioerolukuihin. Amerikassa tämä varmasti pitää paikkansa, mutta Suomen kohdalla en ole ollut aivan varma, en ennen kuin luin uusimman NYT:n jutun sokkotreffeistä.
NYT:n rakkaudenlähettiläät olivat ottaneet asiakseen yhdistellä hakijoita parhaansa mukaan ja järjestää mahdollisimman monet treffit. Lopulta aikaan saatiin vain noin sadat tärskyt, koska ohareita ja peruutuksia tuli niin paljon. Mielestäni luku on aika surullinen. Ovatko ihmiset todella niin ennakkoluuloisia ja tuomitsevia, että toiselle ei anneta edes mahdollisuutta?
Aika tylyä oli mielestäni myös se, että monet sanoivat soronoo heti tapaamisen ensimetreillä. "Sorisäetoomuuntyypppiiiii".
Ei ihme, ettei nelikymppisellä miehellä, joka syö lohturuuakseen ryynimakkaraa, ole mitään tsäänssejä, kun naisten vertailukohtana on lihaksikas ruusuja jakava lentäjä. Ja ketä kiinnostaa lämmennyt pussi-cava sateessa, jos jossain odottelee prinssi, joka vie sinut ekoilla treffeillä kuuhun? Haloo lehmät!
Toisaalta, aika tylysti karsii minunkin leikkurini. "
Asuu liian kaukana, pitää eri asioista, liian hyvännäköinen, fiksu ja vielä kivakin, hirveet kaverit, turha vaiva". Lempiselitykseni on se, että tosirakkaus ei ole tarkoitettu kaikkien nautittavaksi.
Tosirakkaus. Siinä se ongelma varmaan onkin. Olemme luoneet nykyisessä individualistisessa maailmassamme rakkaudelle niin korkeat määritelmät, että kukaan ei mukaudu niihin. Rakkautta kulutetaan kuten alennusmyyntien vaatteita. Kun rytky alkaa näyttää epätrendikkäältä, ostetaan tilallle uusi ja hienompi. Tai jos se hajoaa, ei yritetä korjata, vaan viskataan tylysti roskiin. Kierrätyskään ei kauhean monelle kelpaa, koska joku on jo käyttänyt. Pitäisi olla spesiaali, uusi, hieno, sellainen, jota ei ole kenelläkään muulla.
Katsastakaahan tämä yhtye, täyttä asiaa.
perjantai 6. heinäkuuta 2012
Enkä muuten varmasti twiittaa.
Tältä tuntuu olla nykyaikainen. Hämmentävää.
Päivittelimme tänään töissä sitä, kuinka sosiaalinen media on muuttanut journalismia. Sinällään täysin kivikautinen aihe, koska emme todellakaan ole ensimmäisiä, jotka tämän ovat hoksanneet (kaikki aiheet vanhenevat nykyään sekunnissa). Angstailinpa kuitenkin kovaan ääneen jatkuvasti kiihtyvää maailmanmenoa ja netissä jumittavia tyyppejä, jotka käyttävät päivänsä keräämällä tykkäyksiä.
Mutta kappas, tässä minä istun kipeällä häntäluullani ja luon ensimmäistä blogitekstiäni. Mitä hemmettiä?
Vaikka olen jo pitkän tovin norkunut toisten sivuilla ja naureskellut kaiken maailman päivän asuille ja ruokalautasten kuville, en ole voinut välttyä tosiasioilta. Blogit ja Facebook ovat pirun hyviä ja nopeita foorumeita tiedon ja ajatusten jakamiselle. Sen lisäksi että ne tavoittavat huomattavasti enemmän, ne ovat usein paljon houkuttelevammin tehty kuin vaikkapa maakunnan tai pikkukaupungin lehden nettisivut.
No joo. Tämä olkoon sosiaalinen koe. Pysyäkseni ajan hermoilla, avaan maailmankatsomustani bloggerin verran, vaikka minulla ei välttämättä ole mitään erityistä asiaa. En myöskään ole hauska, leivo kakkuja tai rakasta shoppailua yli kaiken. Omistan surkean kameran, eikä vanhalla Nokian rämälläni postailla retroja instagramkuvia torikirsikoista.
Päivän asuni on useimmiten tylsä, mutta olen sen verran hipsteri, että tykkään Flow-festivaalista, Berliinistä ja kangaskasseista.
I'll be back, mutta Twitteriin en sekaannu.
Hei jos ette usko minua, uskokaa Teroa. Kiitos Paskapää! http://ylioppilaslehti.fi/2012/02/twitter-on-paskaa/
Päivittelimme tänään töissä sitä, kuinka sosiaalinen media on muuttanut journalismia. Sinällään täysin kivikautinen aihe, koska emme todellakaan ole ensimmäisiä, jotka tämän ovat hoksanneet (kaikki aiheet vanhenevat nykyään sekunnissa). Angstailinpa kuitenkin kovaan ääneen jatkuvasti kiihtyvää maailmanmenoa ja netissä jumittavia tyyppejä, jotka käyttävät päivänsä keräämällä tykkäyksiä.
Mutta kappas, tässä minä istun kipeällä häntäluullani ja luon ensimmäistä blogitekstiäni. Mitä hemmettiä?
Vaikka olen jo pitkän tovin norkunut toisten sivuilla ja naureskellut kaiken maailman päivän asuille ja ruokalautasten kuville, en ole voinut välttyä tosiasioilta. Blogit ja Facebook ovat pirun hyviä ja nopeita foorumeita tiedon ja ajatusten jakamiselle. Sen lisäksi että ne tavoittavat huomattavasti enemmän, ne ovat usein paljon houkuttelevammin tehty kuin vaikkapa maakunnan tai pikkukaupungin lehden nettisivut.
No joo. Tämä olkoon sosiaalinen koe. Pysyäkseni ajan hermoilla, avaan maailmankatsomustani bloggerin verran, vaikka minulla ei välttämättä ole mitään erityistä asiaa. En myöskään ole hauska, leivo kakkuja tai rakasta shoppailua yli kaiken. Omistan surkean kameran, eikä vanhalla Nokian rämälläni postailla retroja instagramkuvia torikirsikoista.
Päivän asuni on useimmiten tylsä, mutta olen sen verran hipsteri, että tykkään Flow-festivaalista, Berliinistä ja kangaskasseista.
I'll be back, mutta Twitteriin en sekaannu.
Hei jos ette usko minua, uskokaa Teroa. Kiitos Paskapää! http://ylioppilaslehti.fi/2012/02/twitter-on-paskaa/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)