Enkä muuten varmasti twiittaa.

Tältä tuntuu olla nykyaikainen. Hämmentävää.

Päivittelimme tänään töissä sitä, kuinka sosiaalinen media on muuttanut journalismia. Sinällään täysin kivikautinen aihe, koska emme todellakaan ole ensimmäisiä, jotka tämän ovat hoksanneet (kaikki aiheet vanhenevat nykyään sekunnissa). Angstailinpa kuitenkin kovaan ääneen jatkuvasti kiihtyvää maailmanmenoa ja netissä jumittavia tyyppejä, jotka käyttävät päivänsä keräämällä tykkäyksiä.

Mutta kappas, tässä minä istun kipeällä häntäluullani ja luon ensimmäistä blogitekstiäni. Mitä hemmettiä?

Vaikka olen jo pitkän tovin norkunut toisten sivuilla ja naureskellut kaiken maailman päivän asuille ja ruokalautasten kuville, en ole voinut välttyä tosiasioilta. Blogit ja Facebook ovat pirun hyviä ja nopeita foorumeita tiedon ja ajatusten jakamiselle. Sen lisäksi että ne tavoittavat huomattavasti enemmän, ne ovat usein paljon houkuttelevammin tehty kuin vaikkapa maakunnan tai pikkukaupungin lehden nettisivut.

No joo. Tämä olkoon sosiaalinen koe. Pysyäkseni ajan hermoilla, avaan maailmankatsomustani bloggerin verran, vaikka minulla ei välttämättä ole mitään erityistä asiaa. En myöskään ole hauska, leivo  kakkuja tai rakasta shoppailua yli kaiken. Omistan surkean kameran, eikä vanhalla Nokian rämälläni postailla retroja instagramkuvia torikirsikoista.

Päivän asuni on useimmiten tylsä, mutta olen sen verran hipsteri, että tykkään Flow-festivaalista, Berliinistä ja kangaskasseista.

I'll be back, mutta Twitteriin en sekaannu.

Hei jos ette usko minua, uskokaa Teroa. Kiitos Paskapää! http://ylioppilaslehti.fi/2012/02/twitter-on-paskaa/