Piti kirjoittaa supermarketahdistuksesta ja pienkauppojen sortamisesta, vaan enpä kirjoitakaan, vielä.
Nyt on aika rakkaudelle. Paistava aurinko ja mehukkaat mansikat ovat luultavasti pehmentäneet pääni, mutta kaikki kaipaa joskus lempee. (Asiaan saattaa vaikuttaa myös se, että katsoin eilen netti-tv:stä kolme tuntia Unelmien poikamiestä). Olen viime aikoina tehnyt aika kattavaa analyysia tosi-tv:n deittiohjelmien vaikutuksista erityisesti naisiin. Useiden tutkimusten mukaan jatkuva rakkaushömppäohjelmien tuijottaminen muuttaa naisten käsityksiä seurustelusuhteista. Odotukset nimittäin liitelevät jossain ihan muualla kuin maanpinnalla. On jopa sanottu, että ohjelmilla on ainakin välillinen vaikutus suuriin avioerolukuihin. Amerikassa tämä varmasti pitää paikkansa, mutta Suomen kohdalla en ole ollut aivan varma, en ennen kuin luin uusimman NYT:n jutun sokkotreffeistä.
NYT:n rakkaudenlähettiläät olivat ottaneet asiakseen yhdistellä hakijoita parhaansa mukaan ja järjestää mahdollisimman monet treffit. Lopulta aikaan saatiin vain noin sadat tärskyt, koska ohareita ja peruutuksia tuli niin paljon. Mielestäni luku on aika surullinen. Ovatko ihmiset todella niin ennakkoluuloisia ja tuomitsevia, että toiselle ei anneta edes mahdollisuutta?
Aika tylyä oli mielestäni myös se, että monet sanoivat soronoo heti tapaamisen ensimetreillä. "Sorisäetoomuuntyypppiiiii".
Ei ihme, ettei nelikymppisellä miehellä, joka syö lohturuuakseen ryynimakkaraa, ole mitään tsäänssejä, kun naisten vertailukohtana on lihaksikas ruusuja jakava lentäjä. Ja ketä kiinnostaa lämmennyt pussi-cava sateessa, jos jossain odottelee prinssi, joka vie sinut ekoilla treffeillä kuuhun? Haloo lehmät!
Toisaalta, aika tylysti karsii minunkin leikkurini. "
Asuu liian kaukana, pitää eri asioista, liian hyvännäköinen, fiksu ja vielä kivakin, hirveet kaverit, turha vaiva". Lempiselitykseni on se, että tosirakkaus ei ole tarkoitettu kaikkien nautittavaksi.
Tosirakkaus. Siinä se ongelma varmaan onkin. Olemme luoneet nykyisessä individualistisessa maailmassamme rakkaudelle niin korkeat määritelmät, että kukaan ei mukaudu niihin. Rakkautta kulutetaan kuten alennusmyyntien vaatteita. Kun rytky alkaa näyttää epätrendikkäältä, ostetaan tilallle uusi ja hienompi. Tai jos se hajoaa, ei yritetä korjata, vaan viskataan tylysti roskiin. Kierrätyskään ei kauhean monelle kelpaa, koska joku on jo käyttänyt. Pitäisi olla spesiaali, uusi, hieno, sellainen, jota ei ole kenelläkään muulla.
Katsastakaahan tämä yhtye, täyttä asiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti